-Mökkiviikonloppu-

 

Viime viikonloppuna tuli käytyä kesän ensimmäisen kerran suvun mökillä. Niissä maisemissa on tullut vietettyä lapsuuden kesiä ja peilityyni järvimaisema on ikuistunut verkkokalvoilleni, varmaan loppuiäksi. Haaveeni on tulevaisuudessa oma kesämökki, veden ääreltä.

 

1246475079_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Lauantaiaamuna heräsin jostain kumman syystä jo viiden aikaan ja kun uni ei tullut,ajattelin mennä istuksimaan laiturille ja katselemaan järven asukkien aamutoimia. Valoisaa oli tottakai ja niin ihanan hiljaista;),vain linnut huutelivat toisilleen ja kalat pulikoivat iloisesti. Yhtäkkiä jostain kaarsi joutsen, siipien liikkeestä syntyi hiljaisuuden rikkova ääni ja lintu laskeutui sulavasti veteen. Mutta se jäi liian kauas selälle enkä saanut kunnollista kuvaa.

1246474910_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Perjantai ja lauantai olivat aurinkoisia ja lämpimiä päiviä. Vesi oli 25 asteista ja talviturkki tuli sitten heitettyä. Koiruliltanikin;). Olin mökillä kaverini kanssa ja lauantai-illasta kokoontui oikein sukukokous; vanhemmat ja sisarukset tulivat saunomaan ja grillaamaan. Sunnuntaiaamuna aurinko ei enää herätellytkään vaan ilma oli pilvinen ja iltapäivästä pakatessani kamoja autoon,nousi taivaalle ukkonen ja kunnon kaatosade;)!